Matkailijan ruokaruletti

Vietin joululomani matkaillen Aasiassa, pääosan ajasta Filippiineillä. Nyt reissusta on palattu ja pikkuhiljaa myös palauduttu arkiseen aherrukseen. Muistelin tänään kylmässä (mutta kauniissa!) pakkassäässä mennyttä matkaani. Yllätyin, kuinka helposti sain ruoan kautta erilaisista hetkistä ja tunnelmista kiinni. Huomasin muistavani hyvinkin tarkasti onnistuneita ja myös ei-niin-hyvin sujuneita ruokahetkiä. Ajatus ihanasta mango-smoothiesta vei minut takaisin rannalle loikoilemaan. Vastapyydetty kala, kasvisvarras ja jälkkäripannari toivat muiston erilaisesta jouluaattoillasta. Epämääräisten kasvismöllyköiden ajattelu sai edelleen palan nousemaan kurkkuuni.

Kaikenlaiseen matkantekoon liittyy aina myös ruokailut, tarvitseehan ihminen ruokaa monta kertaa päivässä myös maailmalla. Itse haaveilen aina tulevien matkojen ihanista ruoista ja tunnelmallisista ravintoloista jo etukäteen, mielikuvissa kaikki on tietenkin täydellistä. Mutta onko todellisuus matkoilla mielikuvien mukainen? Kun pitkällä matkalla jokainen päivän ateria syödään ravintolassa, mahtuu mukaan kirjava joukko mahtavia ja vähemmän mahtavia elämyksiä.

Miksi asiat sitten joskus menevät pieleen? Voin sanoa, että ajoitus on oma kompastuskiveni. Sopivaa ravintolaa aletaan etsiä vasta sitten, kun on nälkä ja harvoinhan juuri sellainen sattuu osumaan kulman taakse. Ohitetut ravintolat tarjoaisivat varmasti ihan kelporuokaa, mutta jostain syystä tuntuu, että seuraava (tai se huippuhyvännäköinen paikka, jossa ei ollut tilaa) voisi olla vielä parempi. Nälän asteesta ja päättämättömyyden vaikeudesta riippuen voi päätyä nälkäkänkkäilyyn. Silloin kiukuttaa, väsyttää ja itse asiassa mitään ruokaa ei teekään enää mieli. Hetken känkkäilyn ja toivottomalta tuntuneen vaeltelun jälkeen päätetään mennä heti seuraavaan ruokaa tarjoavaan paikkaan, oli se ihan minkänäköinen tahansa. Arpa on heitetty!

Olen kala-kasvissyöjä. Ruokavalion noudattaminen on Suomessa todella helppoa. Olin kuitenkin valmistautunut ruokaongelmiin Filippiineillä, sillä eräs ystäväni oli todennut maassa reissatessaan, että kasvissyönti saattaa olla hieman haasteellista siellä. Kyllähän listoilla kasvisruokia riitti, mutta kasvisruoan käsite oli hieman erilainen. Meillä kasvisruoka on kasvissyöjille sopivaa ruokaa. Siellä kasvisruoka on ruokaa, jonka pääkomponentti on kasvis, mutta joukossa voi olla myös lihaa. Moni paikallinen ei käsittänyt miksen halua syödä lihaa, sillä sehän on arvokas ja hieno osa ruokaa. Ruokaruletti pyörähti aina uudestaan käyntiin tilaukseni yhteydessä, sillä aina ei ollut varmuutta, oliko lihattomuuteni ymmärretty oikein. (Onko tämä kasvisruoka? –On. Onko siinä lihaa? –Ei. Onko siinä possua? –Kyllä, mutta vain pieninä paloina!) Muutaman kerran huomasinkin natustelevani lihan palasta (monta vuotta lihaa syömättömänä voin todeta, että sen huomaa todella nopeasti!). Erääseen kasvisruoaksi varmistamaani annokseen oli laitettu possupalasia oletettavasti minulle lisäarvoa tuomaan, ”mutta ihan vaan muutama toppings”.

Tiedän, että käsite-erot ja syyt lihan arvostamiseen kertovat erilaisista ruokakulttuureista ja oloista, eikä matkurin kuulu mielestäni harmistua asiasta. Voisimmeko mekin alkaa arvostaa kasviksia pääkomponentteina? Tuntuu, että meillä liha on se pääasia – harmillisen usein annoksissa on kasviksia lisänä vain lautasta täyttämässä. Kasvisruoat ovat varattu ainoastaan meille viherpiipertäjille, niihin ei todellinen lihaani koske. Olisiko ruokalistoillamme kuitenkin tilaa myös osiolle ”kasvisruoat lihatoppingseilla”?

Palataanpa takaisin maailmalle. Muutamien nälkäkänkkäilyjen jälkeen opin, että tämän matkurin olisi hyvä pitää mukanaan esimerkiksi pähkinöitä känkkäilyn ensioireiden hallintaan. Näin sopivan ruokapaikan etsimisestä ei tule uuvuttavaa kärsimysnäytelmää. Ja jossain vaiheessa päätös ruokapaikasta on tehtävä, sillä seuraavan kulman taakse ei aina voi mennä kurkkimaan. Loppujen lopuksi ruoan tilaaminen on aina arpapeliä, jossa ei tiedä mitä tuleman pitää (ellei mene mäkkäriin). Ruokaruletissa voikin voittaa kaikenlaisia elämyksiä, joita muistamalla matkatunnelmaan pääsee vielä kotonakin. Aika kultaa muistot ja nyt voimme jo kotonakin nauraa nälkäkänkille ja erään sellaisen seurauksena olleelle ravintolalle, jonka tarjoaman aterian jälkeen menimme puhtaasti terveydellisistä syistä (no, vähän myös mielenrauhan vuoksi) ottamaan lounaan jälkeiset konjakit. Minkälaisia voittoja teille on kertynyt?

ps. Vaikka lomailin opinnoista ja töistä, ei ravitsemustieteilijä voi olla huomioimatta ympäristöään.. Tässä vielä muutamia havaintoja matkalta: Filippiineillä myydään pikaruokaravintolassa kananuggetteja, jotka ovat A-vitaminoituja (kuinka terveellistä!); Aasiassa maitotuotteissa on hyvin esillä se, kuinka ne ovat hyvä kalsiuminlähde (hyvä!); Hong Kongissa joka pulju myi lesitiinivalmisteita, jotka olivat selvästi nyt todella kuumaa tavaraa (sitä ostettiin hullun lailla, todistettavasti ihan matkalaukkukaupalla).

E621 ja E951 - syyttömiä kunnes toisin todistetaan?

Kuluttajat kauhistelevat E-koodirivistöjä kaupan hyllyillä. Ajatellaan, että E-koodien paljous on yhtä kuin teollinen, epäterveellinen ja haitallinen. Ajatus tuntuu oudolta, sillä E-koodihan on nimenomaan osoitus tutkitusta ja hyväksytystä aineesta. E-kooditunnus kertoo, että Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on tehnyt aineelle kattavan turvallisuusarvioinnin ja hyväksynyt sen elintarvikekäyttöön. Asiantuntija-arviot ovat puolueettomia ja saantirajoja muutetaan ja aineiden turvallisuutta uudelleen arvioidaan tarpeen mukaan. On kummallista, että parhaiden asiantuntijoiden tekemiin tieteellisiin arviointeihin ei luoteta, vaan uskotaan netissä vellovia huhupuheita lisäaineiden vaarallisuudesta. 

Lisäaineet ovat tarkan turvallisuusseurannan alaisina, mutta on monia tuoteryhmiä, joihin valvonta ei vielä ylety. Lisäaineettomaan elämään pyrkivät vannovat usein superfoodien nimeen. Näiden terveellisyyttä ylistetään eikä turvallisuutta juuri kyseenalaisteta. Puutteita tuotteiden turvallisuudessa on jo tullut esille: goji-marjoja on jäänyt tullin valvonnassa kiinni mm. kasvinsuojeluainejäämien, sulfiittien sekä laittoman säteilyttämisen takia. Tuntuu oudolta, että maailman tutkituimpia aineita vältellään, mutta samaan aikaan hurahdetaan tuotteisiin, joiden turvallisuudessa on havaittu selviä puutteita. 

Lisäaineita pidetään teollisuuden keksintöinä, mutta samoja aineita esiintyy monissa luonnontuotteissa. Puolukassa on bentsoehappoa (E210), pektiiniä (E440), antosyaania (E163), sorbiinihappoa (E200) ja karotenoidia (E160a). Lisäaineet voivat siis olla täysin luonnollisia tai niitä voidaan valmistaa keinotekoisesti. Se että lisäaine on luonnollista alkuperää, ei tarkoita, että se olisi synteettistä turvallisempi tai sitä voisi käyttää rajattomasti. Esimerkiksi aineen hyväksyttävä päiväsaanti (ADI-arvo) on luonnollisella beta-karoteenilla (E160a) pienempi kuin synteettisellä keltaisella atsovärillä tartratsiinilla (E102). 

Natriumglutamaatti ja aspartaami ovat useimmiten haitallisina pidettyjen aineiden listan kärkipäässä. Näitä kauhistellaan nimenomaan lisäaineina, mutta ei useinkaan tiedetä, että kyseisiä aineita tai niiden metaboliatuotteita esiintyy myös lisäaineettomissa elintarvikkeissa. Esimerkiksi light-limuissa käytettyä aspartaamia pidetään haitallisena metanolin takia, jota muodostuu aspartaamin hajotessa elimistössä. Metanolin tiedetään olevan suurina määrinä myrkyllinen, mutta elintarvikkeissa käytetyt määrät ovat hyvin pieniä. Sitä on luonnostaan esimerkiksi hedelmissä ja hedelmämehuissa. Metanolia saa lasillisesta omenamehua 1,5 kertaisesti verrattuna samaan määrään aspartaamilla makeutettua virvoitusjuomaa. 

Glutamaattia on luonnostaan miltei kaikessa ruoassa, erityisesti runsasproteiinisissa elintarvikkeissa, kuten maitotaloustuotteissa, kalassa ja lihassa. Kasviksista etenkin sienissä ja tomaateissa on korkeat glutamaattipitoisuudet. Pieni määrä natriumglutamaattia tuo ruokaan miellyttävän umamin maun, suurina määrinä se pikemminkin vähentää maistuvuutta. Teollisuus tavoittelee maistuvia elintarvikkeita, joten määrät pysyvät tuotteissa vähäisinä. 

Natriumglutamaatin väitetään usein aiheuttavan monia oireita, kuten huonovointisuutta, päänsärkyä ja sydämentykytystä. Väitetyt terveyshaitat on otettu vakavasti ja natriumglutamaatin turvallisuutta on arvioitu lukemattomissa tutkimuksissa. Sokkoutetuissa kokeissa natriumglutamaatille omasta mielestään herkistyneet ihmiset ovat raportoineet oireita, vaikka testiruoassa ei olisikaan ollut kyseistä ainetta. Tulosta voi selittää psykosomaattinen reagointi; kun oireita odotetaan, niitä myös saadaan. Toisaalta mikä tahansa ruoan aine voi olla oireiden takana. On oleellista erottaa yliherkkyysoireet aineen todellisista haitoista. Osa ihmisistä voi todella olla yliherkkiä natriumglutamaatille, mutta samoja oireita voivat aiheuttaa myös muut ruoan ainesosat, kuten histamiini. ”Histamiini-intoleranssin” oireet ovat samankaltaiset, kuin natriumglutamaatin yhteydessä kuvatut. Punaviini ja homejuusto ovat yleisiä yliherkkyysoireiden aiheuttajia, myös suklaa voi saada monet oireilemaan. Se, että yksittäiset ihmiset ovat yliherkkiä natriumglutamaatille tai histamiinille, ei tarkoita että kaikkien pitäisi välttää parmesaania ja punaviiniä. Suurin osa voi nauttia näitä aineita ilman oireita. Sama pätee myös goji-marjojen suhteen. Eviran sivuilla todetaan: ”Vaikka goji-marjoista ei yleensä aiheudu haittoja niiden käyttäjille, yksittäisille kuluttajille goji-marjoista on saattanut tulla haitallisia oireita, kuten ihottumaa tai huonovointisuutta.” Kummallista, ettei kukaan intoile niiden kiellon puolesta.

Aspartaami ja natriumglutamaatti ovat tutkituimpia lisäaineita ja tällä hetkellä ei ole tutkimusten perusteella syytä vältellä niitä. Tietysti voidaan kysyä, tarvitseeko ihminen juuri näitä lisäaineita? Vastaus on tietysti ei, jokainen pärjää varmasti ilman aspartaamia ja natriumglumaattia. Mutta emme varsinaisesti tarvitse monia muitakaan ruoka-aineita, kuten mausteita, glögiä, homejuustoa tai siideriä.  Ruokateollisuus ja osa kouluruokaloista on reagoinut ihmisten huoleen ja poistanut natriumglutamaatin tarjonnastaan. Tämä levittää kuluttajille väärää viestiä – kysehän ei ole siitä, että natriumglutamaatti olisi todettu haitalliseksi. Teollisuudelle natriumglutamaatittomuus on nykypäivänä myyntikikka. Kouluruuan tarjoajat ovat lähteneet mukaan perusteettomaan lisäainehysteriaan. Monissa kouluissa lähinnä vanhempien vaatimuksesta natriumglutamaatin käyttö on lopetettu. Tästä on kuitenkin tullut ikäviä seurauksia, kun sen sijaan suolan käyttöä on lisätty. Suola on huomattavasti suurempi paha, lisäähän se todistetusti riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin sekä tiettyihin syöpiin. Suomessa suolan päivittäinen saanti ylittää helposti suositellun enimmäismäärän, kun taas lisäaineiden saanti on vähäistä verrattuna hyväksyttäviin enimmäismääriin. Tuntuukin hassulta, että yksittäisestä - lähes merkityksettömästä - tekijästä tehdään tärkein ruoan valinnan kriteeri, kokonaisuuden sumentuessa. Vältettäisiin mieluummin varmuudella haitallisiksi todettujen aineiden liikasaatia; niitäkin kun löytyy jo ihan riittävästi. 

anne ja essi

Lähteitä

Beyreuther K, Biesalski HK, Fernstrom JD et al. Consensus meeting: monosodium glutamate – an update. 
European Journal of Clinical Nutrition. 2007;61:304-313.
Evira. Usein kysyttyä luontaisista myrkyistä.  

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden_luontaiset_myrkyt/usein_kysyttya_/
Terveyskirjasto. Histamiini-intoleranssi ("histamiiniallergia"). 
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00815

Yle.fi. Aromivahventeen poisto kouluruuasta vei ojasta allikkoon. 

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2011/01/aromivahventeen_poisto_kouluruuasta_vei_ojasta_allikkoon_2266894.html

Muutama sana kouluruokailusta

Kuluneen vuoden aikana olemme kuulleet kalapuikkokohusta, kasvisruokapäiväskandaalista ja pinaattilettusodasta. Jos kouluruokailujärjestelmä lopetettaisiin, millainen haloo siitä syntyisi?

Kouluruokailun järjestäminen perusopetuksen piirissä on lailla säädetty. Sen toteutus on kuntien sekä koulujen vastuulla ja suuret linjat on kirjattu edellisen kerran vuonna 2008 viralliseen kouluruokailusuositukseen. Lakipykälien mukaan kouluaterian tulisi olla täysipainoinen, tarkoituksenmukainen ja ohjattu. Näyttääkö tilanne näin ruusuiselta?

Kouluruokailun mallimaa(ko)

Kouluruokaan käytettäviä taloudellisia resursseja on 2000-luvulla mieluummin leikattu kuin lisätty. Vuonna 2009 kunnissa käytettiin keskimäärin 93 senttiä yhtä kouluateriaa kohti. Kaikki ateriaketjun osapuolet saavat totta vie tehdä parhaansa, jotta alle eurolla saadaan suositusten mukainen ateria koululaisen lautaselle.

Viimeisin kouluterveyskysely osoittaa, että kuusi kymmenestä oppilaasta ei pidä kouluruoan makua hyvänä. Valitettavasti ruoan laadusta ajatellaan samoin. Kouluruoan nauttiminen päivittäin näyttäisi unohtuvan kolmasosalla koululaisista. Kouluruokaan kohdistuvat asenteet kaipaisivatkin pikaista remonttia.

Syömättä jäänyt koululounas korvataan usein välipaloilla. Koulun keittiöiden valmistamien monipuolisten välipalojen kysyntä onkin kasvanut. Kuitenkin on huomattu, että nuoret hankkivat koulupäivän aikaisia välipaloja myös kaupasta, kioskista tai huoltoasemalta. Tuoko kukaan enää evässämpyläänsä kotoa? Ravitsemuksellisesti hyvät valinnat tulisivatkin olla koulujen lähikaupoissa ja kioskeissa paremmin saatavilla kuin muut.

Vaikutusmahdollisuudet ovat monet

Ensiapua tilanteeseen toisivat sellaiset kuntapäättäjät, joka ymmärtäisivät joukkoruokailun merkityksen ja osaisivat puhua sen puolesta. Nuorena opitut ruokailutottumukset on nähty siirtyvän aikuisiälle asti. Toivottavasti joku kertoisi tämän ymmärrettävästi myös koululaisille.

Koulujen henkilökunta voi vaikuttaa kouluruoka-asenteisiin. Ruokalan sisustukseen, akustiikkaan ja keittiön teemaviikkoihin panostaminen huomataan. Rehtori voisi nimetä oppilaista työryhmän, joka pääsee vaikuttamaan ruokailun käytäntöihin. Vastuun antaminen oppilaskunnalle voi vähentää välinpitämättömyyden ilmapiiriä.

Koulujen yhteistyö kotien kanssa on tärkeä oikeanlaisen kouluruoka-asenteen luomisessa. Asiaa ei auta, jos kotona paheksutaan avoimesti esimerkiksi lisäaineita, joita kouluruoasta usein luullaan löytyvän keskimääräistä enemmän. Koulujen vanhempainilloissa olisikin hyvä antaa vanhemmille mahdollisuus tutustua kouluruokailuun.

Vääristeltyä totuutta ja piilomainontaa?

Saimme ravitsemusviestinnän kurssilla kirjoitustehtävän, jossa tarkoituksena oli harjoitella esimerkiksi lehtijutun tai mielipidekirjoituksen kirjoittamista. Aluksi tarkoituksenani oli laatia asiallinen lehtijuttu kandityöni aiheeseen liittyen. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun törmäsin ravintolisiä käsittelevään juttuun eräässä liikuntaan, ravintoon, terveyteen ja hyvään oloon keskittyvässä naisten lehdessä. Jutun luettuani päätin hetkessä, että haluankin antaa jutusta palautetta lehden toimitukseen.


Vääristeltyä totuutta ja piilomainontaa?

Lukiessani lehtenne (10/2011) juttua "Voitelua vastustuskyvylle?" minua hämmästytti asiantuntijanne kommentit. Ravitsemusasiantuntijanne väitti, että vitamiinien saanti ruoasta on käytännössä mahdotonta, ja että erään tutkimuksen mukaan monipuolista ruokaa pitäisi syödä 12 kiloa päivässä, jotta tarve täyttyisi. Väite kuulostaa rajulta ja on täysin yleisen käsityksen vastainen. Suomalaisväestön ravintoaineiden saantia selvittävän Finravinto -tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat ravinnosta, D-vitamiinia lukuun ottamatta, lähes jokaista vitamiinia yli suositusten. D-vitamiini onkin ainut vitamiini, jota suositellaan ravintolisänä lähes koko väestölle. Muita ravintolisiä suositellaan tapauskohtaisesti vain tietyille erityisryhmille, kuten raskaana oleville tai imeytymishäiriöistä kärsiville. Vitamiinilisät ovat siis tarpeen korvaamaan lisääntynyttä tarvetta tai menetystä, ei tuplaamaan terveen ihmisen vastustuskykyä.

Toisin kuin asiantuntijanne suosittelee, ravintolisien yletön käyttö ei edistä terveyttä vaan voi olla terveydelle haitallistakin. Viime viikkoina keskustelua on herättänyt yhdysvaltalainen tutkimus, jossa seurattiin naisväestön ravitsemuslisien käyttöä. Tutkimuksessa havaittiin tiettyjen ravintolisien käytön olevan yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Puuttumatta tässä tarkemmin tutkimuksen yksityiskohtiin, voidaan kuitenkin todeta sen nostaneen tärkeän aiheen esille. Jokaisen tulisi muistaa, että monipuolinen ruokavalio kattaa lähes kaikkien vitamiinien tarpeen, eikä ravintolisiä tarvita kuin erityistapauksissa.

Viime aikaisten tutkimustulosten valossa tuntuukin kyseenalaiselta, että lehdessänne ravitsemusasiantuntija suosittelee koko väestölle vitamiineja purkista. Lehtenne lukijakunta koostuu enimmäkseen naisista, jotka ovat kiinnostuneet ravinnosta ja liikunnasta. He eivät todellakaan ole se ryhmä, joka ravintolisiä tarvitsee. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että juuri terveydestä kiinnostuneet naiset ovat ravintolisiä eniten kuluttava ryhmä. Johtuuko se osin juuri tällaisesta kirjoittelusta? Lisäksi itseäni häiritsee, että käytätte tällaisessa jutussa asiantuntijaa, joka mainostaa kotisivuillaan omaa ravintolisäkauppaansa. Varmasti löytyisi myös puolueettomia ja yleistä mielipidettä edustavia asiantuntijoita.

Terveisin ravitsemustieteen opiskelija Essi


Tein kirjoituksen aluksi vain kurssin tehtävää varten, mutta viime viikolla rohkaistuin, ja lähetin jutusta oikeasti palautetta lehden toimitukseen.

Tuntuu, että nykyään monet asiallisemmatkin julkaisut ovat täynnä kaikenlaisia juttuja, joiden todenperäisyyttä joutuu välillä kyseenalaistamaan. Mielestäni mitä tahansa saa tuoda esille mielipiteenään, mutta väärät faktat tai turhan subjektiivinen näkemys "asiajutuissa" harmittaa. Mitä mieltä te muut olette; pitäisikö tällaiset jutut jättää omaan arvoonsa, eikä lähteä oikomaan vääriä totuuksia? Vai onko asiallisen ja perustellun palautteen lähettäminen ok? Millaiset väärät faktat ovat saaneet teidät tarttumaan kynään ja kirjoittamaan juttuun korjauksen tai vastineen?

Hyvää oloa ostamassa

Elintarviketeollisuus on löytänyt oivallisen markkinaraon terveystuotteiden saralla ja hyvää oloa onkin tarjolla kaupoissa hyllytolkulla. Jos markkinoijia on uskominen, on oman terveytensä edistäminen todella helppoa ja vaivatonta. Mutta tiedämmekö kuinka hyvän olon sieltä hyllyltä voi valita? Tuoko terveysvaikutteisten tuotteiden käyttö osalle ihmisistä valheellisen kuvan hyvästä ruokavaliosta, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta?

Mietitäänpä esimerkiksi jogurtteja, joista saa apua jos jonkinmoisiin ongelmatiloihin; on turvotuksen ehkäisyä, maitohappobakteereita ja ihan vaan yleisesti ruoansulatukseen, vastustuskykyyn ja sydänterveyteen tarkoitettuja jogurtteja. Osalle nämä jogurtit ovat osa arkista ruokavaliota ja he kokevat hyötyvänsä tuotteiden käytöstä. En lainkaan halua väheksyä tätä, mutta välillä tuntuu, että osalle pelastajajogurttien käytöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olen lähipiirissäni törmännyt henkilöihin, jotka ostavat hyvää oloa. Kun aamulla on nauttinut pelastajajogurttinsa, voi loppupäivän syömiset mennä vähän miten sattuu, sillä onhan vatsan toimintansa tai oman puolustuskykynsä eteen nähnyt jo vaivaa. Hyvän olon tuojana mainostettuja tuotteita pidetään muutenkin kaikin puolin varsin oivallisina, vaikka esimerkiksi pelastajajogurteissa on usein paljon sokeria. Sitä markkinoija ei tietenkään nosta esiin. Mutta osataanko pelastajajogurtit nähdä sokeripommeina? Lähipiirini henkilö ei ollut tätä edes ajatellut.

Useilta tuntuu unohtuneen, että omaan hyvään oloon voi vaikuttaa syömällä hyvin ja liikkumalla tarpeeksi. Vatsan kenkkuillessa katse kääntyy usein pelastajatuotteiden toimimattomuuteen eikä siihen mitä muuta suuhunsa on laittanut tai kuinka paljon on viime aikoina tullut liikuttua. Meidän tulisi ottaa vastuuta hyvästä olostamme myös valintojemme kautta - kokonaan tehtävää ei voi ulkoistaa pelastajatuotteille. Kokonaisvaltaisen hyvän olon saa kokonaisvaltaisella toiminnalla, yksi kallis ja hyvin sokeroitu pelastajajogurtti ei voi olla ainoa hyvän olon ainesosa.

saara

(S)karpataan vähän

Harva on välttynyt viime aikoina tunteita herättäneeltä ja mielipiteitä jakaneelta karppaus-keskustelulta. Tässä hiilihydraattisodassa karppaus taistelee asemastaan virallisten ravitsemussuositusten kanssa. Taistelutantereella liikkuu hurjia väitteitä; karppaajien mielestä meitä yritetään myrkyttää ”höttöhiilareilla”, ja niiden pahuutta piilotellaan syyllistämällä viattomia sivullisia eli tyydyttyneitä rasvoja. Lisäksi väitetään, että virallisten ravitsemussuositusten noudattaminen ei olisikaan meille hyväksi. Jos tarkastellaan asioita tarkemmin, mielestäni tämä sisällissota on aivan aiheeton.

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan suomalaisista 6 % karppaa. Lisäksi löytyy enemmän niitä, jotka ovat vähentäneet hiilihydraattien määrää tai parantaneet sen laatua ruokavaliossaan. Leipomoalan tuoreesta toimialaraportista käy ilmi, että jopa 40 % on karppauksen innoittamana vähentänyt leivän syöntiä tänä vuonna. Näiden lukujen valossa suurin osa suomalaisista karppaajista näyttää olevan ”vähän karppaajia”. Moni mieltää itsensä karppaajaksi, kun on vaihtanut vehnäleivän ruisleipään tai jättänyt pullat pois. Tämä ei kuitenkaan täytä tiukimman karppauksen määritystä, jossa hiilihydraattien määrät vedetään todella alas, eikä sijaa runsashiilihydraattisille leiville juuri ole. ”Vähän karppaamisessa” ei ole mitään pahaa, päinvastoin se on usein esimerkillistä syömistä. Mielestäni sitä voisi kuitenkin mieluummin nimittää ravitsemussuositusten mukaiseksi syömiseksi. Vai eikö kuullostakin jotenkin tutulta:

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa neuvotaan, että hiilihydraattisuositus toteutuu käytännössä, kun lisätään täysjyväviljavalmisteiden, erityisesti ruisleivän, ja juuresten, vihanneksien sekä hedelmien ja marjojen osuutta ruokavaliossa ja vähennetään sokerin ja paljon sokeria sisältävien elintarvikkeiden käyttöä.

Huomion kiinnittäminen hiilihydraattien laatuun ei ole ”vähän karppaajien” keksimää, vaikka sellaisen käsityksen on viime aikoina saanut. Ravitsemussuosituksissakaan meitä ei neuvota täyttämään päivittäistä energiantarvettamme ranskanleivällä ja korvapuusteilla. Päinvastoin, ruisleivän roolia korostetaan ja runsaasti sokeria sisältävien elintarvikkeiden käyttöä suositellaan rajoittamaan. Itse en ainakaan näe tällaisen kohun arvoista eroa ”vähän karppaavien” ja ravitsemussuositusten mukaan syövien ruokavalioissa. Voitaisiinko siis harkita rauhaa, saman asian puolestahan tässä taistellaan.

Virallisia ravitsemussuosituksia arvostellaan, koska onhan niissä oltava vikaa, kun ihmiset lihovat ja sairastuvat. Suositukset ja niiden toteutuminen on kuitenkin eri asia. Harva syö ravitsemussuositusten mukaisesti, itsellänikin on siinä parantamisen varaa. Ennen kuin lähdetään etsimään vaihtoehtoista dieettiä, voitaisiin ensin skarpata suositusten noudattamisessa, ja katsoa tuoko jo se hyvää oloa. Kun ruokavalion perusta on kunnossa, voi miettiä onko vielä halua tiukentaa esimerkiksi hiilihydraattien saantia vaikkapa painonhallinnan takia.


essi

lähteitä

Ravitsemussuosituksista http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/attachments/vrn/ravitsemussuositus2005.fin.pdf

Taloustutkimuksen kyselystä http://www.hs.fi/kotimaa/Yle+Kuusi+prosenttia+suomalaisista+karppaa/a1305549415223

 Leipomoalan toimialaraportista http://www.hs.fi/talous/Lähes+puolet+kuluttajista+vähentänyt+leivän+syöntiä/a1305549383307

Vihdoinkin!

Ravitsemustieteen opiskelijaryhmän oma blogi on nyt perustettu!

Mistä tässä on kyse? Ravitsemusviestinnän ryhmätyön innoittamana neljä maisterivaiheen opiskelijaa päätti ryhtyä bloggaajiksi. Tarkoituksena on jakaa ajatuksia kiinnostavista ravitsemusaiheista ja harjaannuttaa viestintätaitoja blogimaailmassa.